Papunetin piirustuskilpailu 2023

Papunet järjesti piirustuskilpailun puhevammaisille ja kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Tänä vuonna kilpailun aiheena oli rohkeus.

Kilpailuun osallistui 84 piirustusta, joiden joukosta Papunetin raati valitsi yleisöäänestykseen kahdeksan parasta. Yleisöäänestyksessä eniten ääniä keräsi Alina Joukosalmen piirustus Minä. Joukosalmi kuvaa piirustuksessaan rohkeutta olla oma itsensä.

Kolmen parhaan joukkoon ylsivät myös Aki Hannukan piirustus Akin rohkeus ja Jasmin Kytökorven piirustus Rohkea ritarityttö. Hannukka on ahkera piirtäjä, ja kilpailutyössään hän kuvaa rohkeutta useasta eri näkökulmasta. Kytökorven koskettava työ kertoo rohkeasta ritaritytöstä, joka joutuu tekemään vaikean päätöksen.

Kaikki kolme voittajaa palkitaan lahjakortilla. Lisäksi Papunet myöntää kunniakirjan kaikille, jotka osallistuivat piirustuskilpailuun.

Lisätietoja

papunet@kvl.fi