Taidekasvatusta toiminta-alueittain

Valokuvassa on avoin nuottikirja ja soitin.

Näin Lapsen oikeuksien viikon sunnuntaina on hyvä muistaa ja muistuttaa, kuinka jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Itseisarvonsa lisäksi koulun taide- ja kulttuurikasvatus tukee myös monia muita oppilaille tärkeitä asioita, muun muassa osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja tunnetaitojen vahvistumista. Taiteen avulla voi myös oppia uusia asioita ympäröivästä maailmasta.

Taidekasvatus aihealueena olisi jälleen kerran postaussarjan laajuinen aihe, joten tänään ja tällä kertaa keskityn musiikkiin ja sanataiteeseen.

Musiikki

Luokassani taiteenaloista rakastetuin on aina ollut musiikki. Vuosien varrelta mieleeni ei ole tule ainuttakaan oppilasta, joka ei ole olisi nauttinut musiikista koulussa ja vapaa-ajalla. Musiikki on läsnä melkein kaikilla oppitunneilla tavalla tai toisella, ja se on osa myös koulun yhteisiä tapahtumia ja juhlia. Musiikkia voi käyttää muun muassa hyvän mielen tuojana, rentouttajana ja opetusmenetelmänä.

Musiikin valinnassa tärkeitä asioista mielestäni ovat oppilaan ikä, erilaisiin musiikkityyleihin tutustuminen sekä musiikin ajankohtaisuus. Tänä päivänä pienet lapsetkin kuuntelevat jo paljon ”aikuisten musiikkia”. Toisaalta toiminta-alueittaisissa luokissa on saatettu käyttää lastenlauluja opetuksessa vielä teini-ikäisten nuorienkin kanssa. Itse olen pyrkinyt siihen, että nuorten opetuksessa lastenlaulut eivät enää soisi, mutta en ole tässä täysin ehdoton.

Musiikkitunneilla harjoitellaan kaikkien toiminta-alueiden sisältöjä. Esimerkiksi sosiaalisia taitoja ja kommunikaatiotaitoja voidaan harjoitella laululeikkien avulla. Sosiaaliset taidot vahvistuvat musatunneilla myös vaikkapa omaa vuoroa odottaessa. Hienomotoriset taidot puolestaan harjaantuvat musiikkitunneilla esimerkiksi eri soittimia soittamalla, tai tanssimalla ja liikkumalla musiikin tahdissa. Musiikkitunneille voi tuoda monipuolisia aistikokemuksia kuvien, esineiden ja tuoksujen avulla.

Valokuvassa on piano, jonka koskettimet on värjätty erivärisillä maaleilla.

Musiikkitunnilla tarvittava kuvatuki on helppoa laatia Papunetin kuvatyökalun avulla. Musiikkiin on myös olemassa paljon loistavaa, valmista materiaalia, joita olen tänne blogiin jo muissa yhteyksissä aikaisemminkin vinkannut:

  • Kielinupun laulut ovat oikeastaan opetusmenetelmä, joiden avulla voi oppia paljon tärkeää. Osa lauluista on viitottuja, ja osaan on saatavilla myös Kipinäkeskuksen laatimia toimintatauluja. Kielinupun YouTube-kanavan löydät tästä linkistä.
  • Opikkeen Maharumpu- ja Aikarumpu-materiaalit ovat myös opetusmenetelmiä, joita omat oppilaani rakastavat. Materiaalit ovat lainattavasti kirjastoista tai hankittavaksi omaksi Opikkeen sivuilta täältä.
  • Papunetin viitotut laulut, lorut ja sadut tarjoavat monipuolista sisältöä niin musiikin kuin sanataiteen puolelle. Löydät ne Papunetin sivuilta täältä.
  • YouTuben muut viitotut laulut. Hakusanoilla ”viitotut laulut” löytyy YouTubesta paljon ajankohtaisia nuorten suosikkilauluja viitottuina.
  • Kuvionuotit, joista lisätietoa voit lukea Musiikkikeskus Resonaarin sivuilta tämän linkin kautta.
Valokuvassa on satumainen maisema, jossa on pieni tyttö ja karhu.

Sanataide

Musiikin ohella toinen tärkeä osa taidekasvatusta luokassani ovat tarinat ja runot. Meillä on käytössä Papunetistä ja YouTubesta löytyviä valmiita tarinoita ja runoja sekä lähes päivittäin Celiasta lainattavat tunnusteltavat kirjat. Kuvakirjoja luen oppilaille paljon niin, että näytän kuvia dokumenttikameran kautta SmartBoardille. Tarinat ja kuvat kiinnostavat, vaikka kaikkea niistä ei voikaan ymmärtää.

Vuosien varrella olen käyttänyt myös draamallisia menetelmiä opetuksessa. Olemme sukeltaneet yhdessä kuvakirjaan vaikkapa pukeutumalla roolivaatteisiin tai leikkimällä tapahtumia. Esimerkiksi muutamia viikkoja sitten seikkailimme talveen valmistaumassa olevassa metsässä Kaisa Happosen ihastuttavan Mur, eli karhu -kirjan siivittämänä. Karhupäähineiden pukeutumisen lisäksi levitimme maahan valkoista harsoa lumeksi. Ennen ”talviunille nukahtamista” maistelimme mustikoita, puolukoita ja hunajaa.

Myös ihan vain luokan valoja sammuttamalla, sytyttämällä tai himmentämällä, ja minkäpäs muun kuin musiikin avulla voi luoda erilaisia tunnelmia kirjojen ympärille, vaikka sen ihmeempää rekvisiittaakaan ei olisi lähettyvillä.

Valokuvassa on joulukuusi, johon on riipustettu pieniä tonttunukkeja.

Retket ja vierailut

Musiikin ja sanataiteen lisäksi myös muut taiteet ovat toki aivan yhtä tärkeitä, mutta niiden sisältöihin ja vinkkeihin palaan kenties joskus myöhemmin.

Lopuksi kuitenkin vielä muistutus, että taidetta kannattaa toki lähteä mahdollisuuksien mukaan kokemaan myös koulun seinien ulkopuolelle kirjastoihin, museoihin, taidenäyttelyihin, konsertteihin, teatteriin… Yhtä lailla antoisia ovat koululla vierailevien esiintyjien konsertit ja muut esitykset.

Itse odotan kuitenkin juuri nyt kaikkein eniten sitä, jos pandemiatilanteen salliessa saisimme kahden vuoden tauon jälkeen järjestää oppilaillemme ja heiden perheilleen perinteisen joulujuhlan, jossa esiintymislavalla tuikkisivat ja taiteilisivat koulumme omat tähtiesiintyjät.

Outi

Kuvat: Pixabay.com

Kirjoitus on julkaistu blogissa 21.11.2021.