Koulukuulumisia ja lukisovelluksia

Kuvassa on valkovuokko ulkona luonnossa.

Poikkeuksellinen kevätlukukausi etäkouluineen on loppusuoralla, ja olemme palanneet koululle uuteen arkeen. Pysymme pienissä piireissä, pesemme käsiä, varomme ja valvomme. Selitämme, miksi ei saa halata ja miksi ei voi mennä kavereita moikkaamaan toiseen luokkaan.

Toisaalta on paljon asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Päivät ovat olleet tulvillaan iloa kasvokkain tapaamisesta ja yhdessä tekemisestä aivan kuten ennenkin. Aikaisempien keväiden tapaan pidämme myös aistituokioita ulkona auringonpaisteessa ja liikuntatunteja metsäpoluilla. Retkeilemme lähiympäristössä, vaikka varsinaiset luokkaretket on peruttu.

Juuri tällä hetkellä tabletit eivät todellakaan kulu käytössämme, mutta ajattelin kuitenkin tällä kertaa kirjoittaa muutaman kokemuksen ja vinkin niihin liittyen.

Älylaitteiden miinuksia ja plussia opetuksessa

Ensinnäkin oma suhtautumiseni älylaitteisiin koulussa on ristiriitainen. Tiedän, että monilla oppilaillani on monien muiden lasten ja nuorten tapaan vapaa-ajalla ruutuaikaa yksinkertaisesti liikaa. Ymmärrän, että lasten älylaitetuokio tuo kotona hengähdystauon vanhemmille ja rentoutumishetken oppilaille pitkien päivien päätteeksi. Koska ruutuaikaa ihan hyvästä syystä saattaa tulla kotona paljon, haluan käyttää älylaitteita opetuksessa harkiten. Jos tabletin pyytäminen ja odottaminen vie keskittymisen kaikelta muulta koulutyöltä, voi tabletin laittaa joksikin aikaa kokonaan pois koulukäytöstä.

Kuvassa poika pelaa tabletilla.

Harkitussa käytössä tabletit ovat kuitenkin mahtava lisä opetukseen:

  • Älylaitteet kiinnostavat ja motivoivat melkein kaikkia oppilaita, ja sopivia sovelluksiakin on saatavilla melkein kaikille oppilaille.
  • Koko luokka voi työskennellä tableteilla yhtä aikaa yksilöllisesti.
  • Tablettitehtävänä viimeisenä ”palkintotehtävänä” voi motivoida tekemään muut koritehtävät alta pois hyvällä draivilla.
  • Vanhemmat usein kyselevät vinkkejä hyödyllisistä sovelluksista, joten sovellukset sopivat läksyiksi tai rikastamaan älylaitteiden käyttöä kotona.
  • Sovellukset opettavat usein tehokkaasti, ja niiden avulla oppimista on helppoa seurata.

Suosikkisovelluksiani lukivalmiuksien harjoittelussa

Vuosien varrella suosikkisovelluksia on kertynyt niin paljon, että kaikkien esittelyä yhdessä postauksessa tuskin kukaan ei jaksaisi lukea. Siispä nyt tällä kertaa keskityn sovelluksiin, joilla harjoitellaan lähinnä lukemisen ja kirjoittamisen valmiuksia.

Kuvassa Ekapeli alku-pelin logo.

Ekapeli alku ei varmasti kovin paljon esittelyjä kaipaa. Erityisen hyvää lukutaidon perusteita opettavassa pelissä on tehtävien vaikeutuminen taitojen karttuessa ja helppous seurata oppilaan etenemistä. Peli on lisäksi maksuton ja sitä voi pelata myös tietokoneella.

Piirroskuvassa on Lola Panda-opetuspelien Lola helikopterin kyydissä.

Lolan Aakkosjuna ja ABC-juhlat ovat puolestaan monia oppilaita erityisesti motivoivia sovelluksia kännykälle, tabletille tai kosketustelevisiolla. Ne kuuluvat Lola Panda -oppisovelluksiin. Oppilaista on hauskaa ja palkitsevaa kerätä junaan leluja ja herkkuja tai koristella kakkua juhlaa varten.

Aakkosjuna ja ABC-juhlat opettavat erityisesti kirjainten ja äänteiden tunnistamista. Molempiin on saatavissa maksuton kokeiluversio sekä maksullinen versio. Aakkosjunan maksullisessa versiossa on kolme vaikeustasoa, ABC-juhlien maksullisessa versiossa pelaajalle voi luoda osaamistasoon mukautuvan profiilin.

Kun kirjaimet ovat hallussa, voi siirtyä Lolan Tavuviidakon pariin opettelemaan tavujen ja sanojen lukemista. Maksullisessa sovelluksessa on samoja hauskoja elementtejä kuin Aakkosjunassa ja ABC-juhlassakin.

Kuvassa on Molla ABC-pelin näkymä.

Molla ABC on ilmainen kirjan- ja numeropeli, jossa voi valita muun muassa kuinka montaa merkkiä harjoittelee yhdellä pelikerralla. Kirjaimiin voi tutustua myös esimerkiksi hauskalla Leiki sanoilla, Mikko Mallikas -sovelluksella. Hauskuus ja leikillisyys ovat mielestäni mukavinta tässä maksullisessa sovelluksessa.

Piirroskuvassa on Pikku Kakkosen Eskarin kuva.

Ilmaisessa Pikku Kakkosen Eskarissa on kolme sisältökokonaisuutta. Niistä ensimmäinen liittyy lukemisen ja kirjoittamisen valmiuksiin, toinen musiikkiin ja kolmas matematiikan maailmaan.  Lukemisen ja kirjoittamisen sisältökokonaisuus on kokemukseni mukaan hyvin toteutettu ja motivoiva.

Mikä lukemisen ja kirjoittamisen sovellus on sinun suosikkisi?

Iloista viimeistä kouluviikkoa!

Outi

Kuvat: Pixabay.com ja valmistajat.

Kirjoitus on julkaistu blogissa 24.5.2020.