Olen maininnut aikaisemmissa blogeissani, että vaikeavammaisuuteni takia en pysty itsenäisesti syömään: Ainoastaan kädessäni pysyviä paloja voin viedä käsilläni itse suuhuni. Siis minut pitää syöttää, ja lähes viidenkymmenen vuoden aikana olen törmännyt monenlaiseen syöttäjään.

Asioidessani itsenäisesti yksin kaupungilla jotkut tulevat ystävällisesti tiedustelemaan avun tarvetta. Joskus pään nyökkäys tai pyöritys riittää vastaukseksi. Jatkona voi olla puhekoneeseen kirjoittaminen tai elekielelläni osoittaminen. Toisinaan olen huomannut, että kun joku tuntematon avustaa minua, kolmas henkilö on saattanut puuttua siihen tai ainakin hänen olemuksestaan on näkynyt hänen aikomus ottaa osaa tilanteeseen. Siis voinen todeta, että ollaan kaikenlaisten silmien alla ja korvien ulottuvissa.

Tieliikennelaissa sanotaan, että poliisi myöntää pysäköintiluvan vaikeasti vammaiselle henkilölle tai hänen kuljettamista varten. Tällainen on nykyisin henkilökohtainen eikä enää ole ajoneuvokohtainen, ja sitä voi käyttää EU-maissa.

Tässä blogissani olen joskus aikaisemminkin käsitellyt tulkkauspalvelua – silloin erityisesti puhevammaisten kohdalta, joka on ollut minun lempiaiheenani jo parisen kymmenen vuoden ajan. Parikin kertaa olen päässyt puhumaan aiheesta televisioon, ja lisäksi myös muissa tiedotusvälineissä olen ollut esillä asian tiimoilta.