Kevät on valloillaan noita sanoja: kuntoilu, lenkkeily, hyvä olo jne. Totta kai ne ovat tärkeitä juttuja. Tosin meille vaikeavammaisille henkilöille kuntoilu, tai oikeastaan kuntouttaminen, on arkista puuhaa riippumatta vuodenajasta tai mistään ulkoisesta tekijästä. Sillä mikäli fyysistä toimintakykyä ei harjoiteta muutamaan päivään, silloin siihen saattaa tulla aikaisempaa enemmän rajoituksia.

Hei! Ystävänpäivää on vietetty ja juhlittu. Taidan laajentaa tämän blogikirjoitukseni käsittelemään muun muassa ihmissuhteita. Sillä kaikki me olemme joka tapauksessa vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Jossain on vallalla ajatus vammaisista homogeenisena ryhmänä. Siis tällä tarkoitan sitä, että kaikki me vammaiset henkilöt olisimme yhtenäisiä ja samanlaisia. Osittain tämä on tottakin, mutta tuskin täysin yhtenäisyys täyttyy kaikkien kohdalla. Eihän kansalaiset muistuta muutenkaan toisiansa, miksi vammaisten henkilöiden pitäisi olla samankaltaisia?

Hei taas! Joulu taas lähestyy, ja ihmisten pitäisi olla kilttejä ja hyvänsuopaisia. Näin ainakin lapsille opetetaan, jotta joulupukki toisi edes jonkun joululahjan. Tuo kiltteyden merkitys herättää toisaalla ajatuksia, joista muun muassa aion tällä blogikerrallani valottaa. Aikaisemmin ajateltiin, että vammaisen henkilön on oltava kiltti. Nähdäkseni se tarkoitti sitä, että hänen täytyi tyytyä kohtaloonsa eli siihen, mitä hän sai muilta. Silloin hän sai tuskin päättää asioistaan.