Virikkeitä asento-, liike- ja tasapainoaisteille
Monipuoliset asento-, liike- ja tasapainokokemukset auttavat ihmistä hahmottamaan omaa kehoansa, hallitsemaan sen asentoja ja säätelemään eri kehon osien liikkeitä ja liikkeiden voimakkuutta. Itse tekemällä, joko yksin tai autettuna, on mahdollista oppia tuntemaan, millaisiin asentoihin ja liikeratoihin oma keho pystyy.
Vuorovaikutuksen kannalta on tärkeää löytää sellaiset asento-, liike- ja tasapainoaistia aktivoivat tilanteet, jotka houkuttelevat kumppania mukaan yhteiseen tekemiseen sekä auttavat häntä pitämään yllä kontaktia ja mielenkiintoa. Tilanteissa on tärkeää edetä kumppania havainnoiden, hänelle sopivassa tahdissa. Kumppanin aloitteille jätetään riittävästi tilaa ja niihin vastataan välittömästi.
Mahdolliset aistien yli- ja aliherkkyydet sekä yksilölliset erityispiirteet pyritään ottamaan huomioon jo tilannetta suunniteltaessa. Toiminta keskeytetään, jos tilanne tuntuu kumppanista epämiellyttävältä.
Opas aistien aktivointiin
Toimimalla osallisuuteen
Ennen virikkeisiin tutustumista on hyvä lukea Toimimalla osallisuuteen -opaskirjanen, jossa käsitellään kehitysvammaisuutta ja aistien aktivoimista.
Virikemateriaaleja asento-, liike- ja tasapainoaistien aktivoimiseen
Itsevalmistettavia virikkeitä asento-, liike- ja tasapainoaisteille
Valmistusohjeita ja käyttötapoja
Virikemateriaaleja myyviä liikkeitä
Tevella
Lekolar
Allomaari
ELLIn kauppa
SpaceKraft (englanninkielinen sivu)