Papunetin hankkeet

Perustoimintamme lisäksi toteutamme hankkeita erillisellä rahoituksella yhteistyössä ulkopuolisten kumppaneiden kanssa.

Hankkeemme liittyvät perustehtäväämme, Papunetin kaiken toiminnan tavoitteena on parantaa puhevammaisten ja muiden kommunikoinnissa ja ymmärtämisessä tukea tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia kommunikointiin, toimintaan ja osallistumiseen.

Uudistuva Papunet (2023–2024)

Uudistuva Papunet -hankkeessa uusitaan Papunetin peruspalveluita, kuva- ja pelipalveluita – kuvapankkia, kuvatyökalua, kuvasivuja ja pelisivuja.

Hankkeessa keskitytään erityisesti vanhentuneen tekniikan uusimiseen, mutta myös palveluiden sisältöjen kehittämiseen.

Hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.

Lisätietoa

Projektipäällikkö Tanja Räsänen, tanja.rasanen@kvl.fi

Selkeästi meille (2020–2023)

Selkeästi meille -hankkeessa vahvistetaan kehitysvammaisten ihmisten itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta lisäämällä viestinnän kognitiivista saavutettavuutta yhteiskunnassa. Moni tärkeä tieto on nykyisin erilaisissa verkkopalveluissa, joita kehitysvammaisten ihmisten on vaikea käyttää.

Kehitysvammaiset ihmiset ovat hankkeessa keskeisiä toimijoita. Hankkeessa työskentelee kaksi saavutettavuustestaajaa, joilla on oppimisen ja ymmärtämisen tuen tarve, ja saavutettavuuden iskuryhmissä kehitysvammaiset ihmiset harjoittelevat kansalaisvaikuttamista.

Tavoitteena on, että kehitysvammaisille itselleen tärkeistä verkkopalveluista saataisiin saavutettavampia eli niitä olisi helpompi käyttää ja ymmärtää.

Selkeästi meille- hankkeessa

  • testataan eri organisaatioiden verkkopalveluiden helppokäyttöisyyttä ja kognitiivista saavutettavuutta
  • kehitetään kehitysvammaisten ihmisten kansalaisvaikuttamisen taitoja saavutettavuuden iskuryhmissä
  • kehitetään selkeitä kognitiivisen saavutettavuuden arviointityökaluja ja toimintamalleja.

Selkeästi meille on valtakunnallinen Kehitysvammatuki 57 ry:n ja Kehitysvammaliiton yhteishanke. Yhteistyökumppanit ovat Me Itse ry:n ryhmät ja Ammattiopisto Live sekä ne organisaatiot, jotka haluavat lisätä verkkopalvelujensa helppokäyttöisyyttä kognitiivista saavutettavuutta.

Lisätietoa

Selkeästi meille -hankkeen sivut
Projektisuunnittelija Mira Vihmo, mira.vihmo@kvl.fi

Kohdataan (Somettamalla uutta kohtaamista 2017–2020)

Kohdataan-hankkeessa rohkaistiin tukea tarvitsevia nuoria ja aikuisia sosiaaliseen kanssakäymiseen sosiaalisen median keinoin. Hankkeen tavoitteena oli yksinäisyyden vähentäminen, ja sitä kautta hyvinvoinnin lisääminen.

Hankkeessa luotiin helppokäyttöinen sosiaalisen median palvelu, jossa voi viestiä muiden käyttäjien kanssa ja harjoitella turvallisesti vuorovaikutus- ja sosiaalisia taitoja. Palvelussa voi tutustua uusiin ihmisiin, siellä voi etsiä itselleen ystävää, keskustelu- tai seurustelukumppania tai sopivaa seuraa erilaisiin harrastuksiin. Palvelun avulla voi löytää samassa elämätilanteessa olevia tai samanhenkisiä, samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Tavoitteena on myös lisätä käyttäjien itsetuntemusta ja itseluottamusta. Palvelu rohkaisee sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden käyttäjien kanssa ja luomaan sosiaalisia verkostoja ja aitoja ihmissuhteita, myös verkon ulkopuolella.

Palvelu siirtyi vuoden 2023 alussa Kehitysvammaliiton Kansalaistoiminnan yksikköön.

Hankkeesta vastasi Kehitysvammaliitto, ja se toteutettiin yhteistyössä Suomen Mielenterveysseuran kanssa.

Hanketta rahoitti Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA osana Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitusta.

Lisätietoa

Kohdataan-sivut

Kuvat, yhteinen kielemme (2018–2019)

Kuvat, yhteinen kielemme -hankkeessa tuotettiin opiskelu- ja työelämän tarpeisiin kuvakommunikaatiomateriaalia, esimerkiksi symbolikuvia ja visuaalisia toimintaohjeita. Kuvamateriaalin tuottamisen tapa oli asiakaslähtöinen yhteiskehittely, mikä tarkoitti tiivistä vuorovaikutusta sekä hankkeen yhteistyökumppaneiden että heidän asiakkaidensa kanssa. Kehittämistyön kautta pyrittiin tuottamaan kuvamateriaalia, joka palvelee mahdollisimman hyvin opiskelu- ja työelämää.

Papunet toimi hankkeen yhteistyökumppanina ja oli mukana kehittämistyössä muun muassa kommentoimalla kuvamateriaalin graafis-teknisiä ratkaisuja. Lisäksi Papunet tallensi hankkeen päätyttyä materiaalin kuvapankkiinsa, josta se on kenen tahansa hyödynnettävissä.

Hankkeesta vastasi Ideogrammi-työyhteisö (Sari Kivimäki ja Johanna Eskelinen), ja sitä rahoitti Suomen Kulttuurirahasto.

Lisätietoa

Ideogrammi-sivut

Musiikki kuuluu kaikille – musiikkitapahtumiin saavutettavuutta kuvilla ja selkokielellä (2017)

Musiikki kuuluu kaikille -hankkeen tavoitteena oli kehittää musiikkitapahtumien tiedollista saavutettavuutta. Hankkeessa tuotettiin tapahtumista materiaalia kommunikoinnin tueksi kuvasymboleilla ja selkokielellä.

Hankkeessa kehitetyt kommunikointimateriaalit parantavat puhe- ja kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten mahdollisuuksia osallistua musiikkitapahtumiin yhdenvertaisena muiden kanssa. Materiaaleista hyötyvät myös läheiset, jotka tukevat vammaisia nuoria ja aikuisia musiikkitapahtumiin osallistumisessa.

Materiaalit suunniteltiin yhdessä kuvia ja selkokieltä kommunikoinnin tukena käyttävien nuorten ja aikuisten kanssa, ja niitä testattiin musiikkitapahtumissa yhdessä käyttäjien kanssa.

Musiikki kuuluu kaikille -hanke toteutettiin yhteistyössä Helsingin Musiikkitalon ja Turun Ruisrockin kanssa. Hankkeesta vastasi Kehitysvammaliiton Papunet-verkkopalvelu yhdessä Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekin ja Selkokeskuksen kanssa.

Hanketta rahoitti Taiteen edistämiskeskus.

Lisätietoa

Graafinen suunnittelija Päivi Honkonen, paivi.honkonen@kvl.fi

Selkoilmaisu arjen tukena (2013–2016)

Hankkeessa selvitettiin ja tuotettiin ohjeistus siitä, miten uutta teknologiaa voidaan käyttää selkotiedotuksessa. Hankkeessa myös kehitettiin ja tuotettiin terveyteen, turvallisuuteen ja rahankäyttöön liittyvää selkoaineistoa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Aineistoilla pyrittiin lisäämään selkokieltä tarvitsevien henkilöiden mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa omaan elämäänsä antamalla tietoa yhteiskunnasta helposti ymmärrettävällä tavalla, uutta teknologiaa hyödyntäen.

Hanke toteutettiin tiiviissä yhteistyössä Selkokeskuksen kanssa. Muita yhteistyötahoja olivat muun muassa Evira, Kuluttajavirasto, Pelastuslaitos, Suun terveydenhoidon ammattiliitto, Aivoliitto, Bovallius-ammattiopisto sekä Suomen Akateemisten naisten Liiton Luetaan yhdessä -verkosto.

Hanketta rahoitti Raha-automaattiyhdistys.

Lisätietoa

Projektipäällikkö Tanja Räsänen, tanja.rasanen@kvl.fi

Selkokieli ja kuvakommunikointi Helinä Rautavaaran museon naamio- ja musiikkimatkapajojen toteutuksessa (2013–2014)

Hankkeen tavoitteena oli kehittää Helinä Rautavaaran museon tiedollista saavutettavuutta ja toiminnallisuutta sekä tarjota kansainvälisyyskasvatusta innostavassa ympäristössä. Hankkeessa tuotettiin museon perusnäyttelyyn ja työpajatoimintaan liittyvää materiaalia selkokielellä ja kuvasymboleilla. Materiaalit on suunnattu lapsille ja nuorille, jotka tarvitsevat tukea oppimisessa, ymmärtämisessä ja kommunikoinnissa.

Helinä Rautavaaran museon lisäksi hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Ruskeasuon koulu, Kehitysvammaliiton Tikoteekki ja Selkokeskus sekä Kulttuuria kaikille -palvelu.

Hankkeessa tuotettu materiaali Papunetin verkkosivuilla

Hanketta rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoa

Graafinen suunnittelija Päivi Honkonen, paivi.honkonen@kvl.fi

Kuvasymbolitaulustot ja selkokieliset materiaalit museovierailun tukena (2012–2013)

Hankkeen tavoitteena oli kehittää museoiden tiedollista saavutettavuutta tuottamalla museoiden perusnäyttelyyn liittyviä opastusmateriaaleja selkokielellä ja kuvasymboleilla.

Hanke toteutettiin yhteistyössä Suomen merimuseon, Suomen Urheilumuseon ja Lapin maakuntamuseon kanssa. Hankkeen yhteistyökumppanina toimii myös Kulttuuria kaikille -palvelu.

Hankkeessa tuotetut aineistot Papunetin verkkosivuilla

Hankkeen loppuraportti (pdf)

Hanketta rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoa

Suunnittelija Maija Ylätupa, maija.ylatupa@kvl.fi

Julkishallinnon verkkopalvelujen arviointimallin kehittäminen (2012–2013)

Hankkeen tavoitteena oli luoda toteuttamismalli kansalaisille suunnattujen julkisten verkkosivujen saavutettavuuden arvioimiseksi ja kehittämiseksi. Hanke antoi julkisten verkkosivujen kehittäjille tietoa ja toteuttamisvälineitä arvioida ja kehittää verkkopalvelujensa saavutettavuutta.

Hankkeen aikana arvioitiin kolmen satunnaisesti valitun kaupungin verkkosivujen saavutettavuutta. Arvioinneissa kiinnitettiin huomiota sivustojen käytettävyyteen, ymmärrettävyyteen, selkokielisyyteen ja monikielisyyteen.

Hanke toteutettiin asiantuntija-arviona ja käyttäjätestauksina. Asiantuntija-arvioinnin mittareina käytettiin mm. W3C:n WCAG 2.0 -standardia ja selkokielisille sivuille kehitettyjä heuristiikkoja. Koska hankkeelle myönnettiin haettua avustusta huomattavasti pienempi avustus, toteutettiin käyttäjätestaukset vain yhden yhteistyötahon, ikäihmisiä edustavan Senioriverkoston, kanssa.

Hanketta rahoitti liikenne- ja viestintäministeriö.

Lisätietoa

Saavutettavuusyksikön johtaja Sami Älli, sami.alli@kvl.fi

Saavutettava yhteisöpalvelu (2010)

Saavutettava yhteisöpalvelu -hanke oli jatkoa Helppokäyttöinen yhteisöpalvelu -hankkeelle (2009), jossa tuotettiin esteetön yhteisöllinen verkkopalvelu erityisryhmille.

Hankkeen päämääränä oli edistää viestintävalmiuksia, osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja itsesäätelyä tietoyhteiskunnassa niiden ihmisten parissa, joilla on kehitys- tai puhevamma tai laaja-alainen oppimisen, tarkkaavuuden tai toiminnanohjauksen vaikeus.

Hankkeessa jatkettiin Helppokäyttöinen yhteisöpalvelu -pilottihankkeessa toteutetun palvelun kehittämistä yhteistyössä uusien käyttäjäryhmien kanssa ja kehitettiin kohderyhmille valvottu, helppokäyttöinen, selkokielinen, automaattisen äänituen sekä symboleja sisältävä yhteisöpalvelu. Kehitettävässä yhteisöpalvelussa on mahdollisuus keskustella, lähettää itse kirjoitettuja tai symbolikuvilla kirjoitettuja valmiita lauseita sekä julkaista omia kuvia ja tekstiä muiden käyttäjien luettavaksi. Yhteisöpalvelun kehittäminen kunkin erityisryhmän tarpeita vastaavaksi ja sen käytön opettelu vaatii käyttäjätiedon keruuta ja palvelun kehittämistä yhteistyössä käyttäjien kanssa.

Hankkeen aikana tutkittiin myös mahdollisuutta luoda moderointijärjestelmä, jonka avulla kohderyhmiin kuuluvia käyttäjiä opastetaan hallitsemaan laajemmin internetin toimintaperiaatteita ja käytäntöjä.

Yhteisöpalvelu sai myöhemmin nimen Kaveripiiri.

Hanketta rahoitti Liikenne- ja viestintäministeriö.

Lisätietoa

Saavutettavuusyksikön johtaja Sami Älli, sami.alli@kvl.fi

Helppokäyttöinen yhteisöpalvelu (2009)

Helppokäyttöinen yhteisöpalvelu -hankkeen tarkoituksena oli luoda mahdollisuus ja valmiudet yhteisöllisen verkkoympäristön käyttöön henkilöille, jotka tarvitsevat erityistä tukea oppimisessa, ymmärtämisessä, kommunikoinnissa tai toiminnanohjauksessa. Hankkeessa tuotettiin esteetön yhteisöllinen verkkopalvelu, jonka käyttöliittymä ja ohjeistus on toteutettu selkokielellä. Palvelu suunniteltiin ja sen käytöstä kerättiin tietoa yhdessä loppukäyttäjien kanssa.

Hankkeen yhteydessä tutkittiin myös mahdollisuuksia toteuttaa helppokäyttöinen yhteisöpohjainen valvontajärjestelmä, jossa käyttäjät itse valvovat verkkopalvelun sisältöä.

Yhteisöpalvelu sai myöhemmin nimen Kaveripiiri. 

Hankkeen rahoitti Liikenne- ja viestintäministeriö.

Lisätietoa

Saavutettavuusyksikön johtaja Sami Älli, sami.alli@kvl.fi