Uudistunut Papunet tarjoaa keinoja ja ideoita kommunikoinnin tueksi

Papunet uudisti suositun verkkopalvelunsa yhdessä käyttäjiensä ja yhteistyökumppaneidensa kanssa. Papunetin asiantuntijat uskovat, että nyt oikeanlaista tietoa ja materiaalia on entistä helpompi löytää.

Suomessa on kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden on vaikea tuottaa tai ymmärtää puhetta ja jotka kommunikoivat puhetta tukevilla ja korvaavilla keinoilla. Papunet välittää tietoa, materiaalia ja välineitä kommunikoinnissa ja ymmärtämisessä tukea tarvitseville ihmisille, heidän lähi-ihmisilleen ja ammattilaisille.

Uudistettu Papunet avattiin käyttäjille keskiviikkona 27.9.2023. Lokakuun loppuun saakka vanha ja uusi sivusto toimivat vielä rinnakkain.

Palvelu uudistettiin käyttäjät edellä

Sivustouudistusta Papunetissa lähdettiin miettimään käyttäjien tarpeet edellä. Papunetin käyttäjäkunta on laaja, sillä sivustoa käyttävät niin puhevamma-alan ammattilaiset, puhevammaisen ihmisen läheiset kuin erityistä tukea tarvitsevat ihmiset itsekin. Siksi Papunetissa koettiin tärkeäksi, että esimerkiksi sivuston käyttö olisi helppoa ja kieli ymmärrettävää kenelle tahansa. Myös ruotsinkielisestä sivustosta tehtiin entistä kattavampi.

Uudesta Papunetista haluttiin ihmislähtöinen ja käyttäjien ymmärrystä lisäävä: nyt käyttäjälle tarjotaan lisää tietoa häntä kiinnostavasta aiheesta kuten kuntoutuksesta tai kommunikoinnin apuvälineistä. Papunetin laajaa sisältöä tiivistettiin ja jäsenneltiin, minkä vuoksi erilaiset materiaalit on nyt helpommin löydettävissä. Myös sivuston ulkoasu koki muodonmuutoksen, ja siitä tuli entistä houkuttelevampi ja saavutettavampi.

”Toivomme, että uusi Papunet auttaa keskittymään enemmän ideoihin ja onnistumisiin ja vähemmän diagnooseihin ja ongelmiin. Jokaisella meistä on oikeus kommunikointiin, ja haluamme uskoa, että siihen on jokaisella myös mahdollisuus, kunhan tuki ja palvelut ovat riittäviä”, Kehitysvammaliiton Saavutettavuusyksikön johtaja Sami Älli kiteyttää.

Papunet viestii nyt myös uutiskirjeessä ja Instagramissa

Sivustouudistuksen yhteydessä Papunet uusi myös viestintäkanaviaan. Paljon toivottu uutiskirje alkoi jälleen ilmestyä: Papunetin uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita puhevammaisuudesta, kommunikoinnin apuvälineistä ja saavutettavuudesta.

Lisäksi Papunet somettaa nyt myös Instagramissa. Papunetista toivotaan, että Instagramin kautta löytyisi uutta yleisöä ja tietoisuutta puhevammaisuudesta, kommunikoinnin materiaaleista ja saavutettavuudesta saataisiin lisättyä.

Lisätietoa

Jenni Stolt
suunnittelija, viestintä ja verkkosisällöt
jenni.stolt@kvl.fi