Jaakko ja Jekku -sarjakuva Verkkokirja Jaakko ja Jekku -sarjakuva Jaakko ja Jekku -sarjakuva kertoo hauskalla tavalla ihmisen ja koiran välisestä yhteydestä. Millaisia koiruuksia Jekku keksii omistajalleen Jaakolle?
Julia ja kalat Verkkokirja Julia ja kalat Julia tuntee olonsa yksinäiseksi. Hän uskoo, ettei hän ole riittävästi kenellekään. Eräänä päivänä naapurin Mauri tulee juttelemaan Julialle. Julia ajattelee, ettei Mauri ole riittävästi hänelle. Lopulta Julia havahtuu ajatuksistaan ja ymmärtää, että hän voisi saada Maurista oikean ystävän.
Peuranmetsästäjät Verkkokirja Peuranmetsästäjät Jaakko harrastaa metsästystä. Eräänä päivänä Jaakko saa metsästyskaverin. Hänen nimensä on Sakke. Kun Sakke saapuu heidän tapaamispaikalleen, Jaakko yllättyy. Sakke onkin nainen! Millaisen päätöksen peuranmetsästäjien reissu saa?
Suomen luonnon kukkia Verkkokirja Suomen luonnon kukkia Suomen luonnossa kasvaa satoja kukkalajeja. Tämän verkkokirjan avulla pääset tutustumaan yleisimpiin kukkalajeihin helpolla suomen kielellä.
Blissharjoituksia – eläimiä Peli Blissharjoituksia – eläimiä Tehtävän avulla voi opetella bliss-symboleja. Tehtävässä on äänituki, voit kuulla kysymykset sekä vastaukset luettuina.
Blissharjoituksia – hedelmiä ja marjoja Peli Blissharjoituksia – hedelmiä ja marjoja Tehtävän avulla voi opetella bliss-symboleja. Tehtävässä on äänituki, voit kuulla kysymykset sekä vastaukset luettuina.
Mikä ei kuulu joukkoon? Peli Mikä ei kuulu joukkoon? Tehtävässä luokitellaan käsitteitä kuvien perusteella. Vaikeustasoja on kaksi ja kuvitukseksi voi valita piirroskuvat, valokuvat tai piktot.
Kesäpähkinä Peli Kesäpähkinä Pihalla voi tutustua hahmoihin ja niiden tekemisiin. Tehtävästä voi valita myös sanalliset osiot, jotka soveltuvat luetun ja kuullun ymmärtämisen harjoitteluun.