Blogeissani olen juuri pyrkinyt näkemään autismia uusista näkökulmista ja avaamaan näin uusia näkökulmia ratkaisujen pohtimiseen erinäisiin haasteisiin.
Tiedostan alkaessani tätä blogikertaani kirjoittamaan, että tämä saattaa ärsyttää tai loukata joitain instansseja. Mutta aihetta olen pohtinut itsekseni ja muutamien henkilöiden kanssa, ja olen hiukan huolissani – toivottavasti suotta. Nyt kirjoitan omana itsenäni.
Olen seuraavassa yrittänyt miettiä oleellisia kysymyksiä autismin kirjon suhteen – että voisimme kaikki niin halutessamme elää näitä kysymyksiä ja ehkä löytää oleellisia vastauksia tälle matkalle lähtemällä.
Joskus aikaisemminkin tässä blogissani olen esittänyt ajatuksiani aiheesta ”onko kaikki kaupan”: Tarkoitan sillä, voiko kysyä tai tehdä mitä vain, kun osapuolena on vammainen henkilö. Tietoisesti pyrin kärkkäästikin kirjoittamaan, jotta lukijalle avautuisi asia oikeanlaisesti.
Elämä on tasapuolisen vaativa kaikille. Elämä vaatii meitä kehittymään ihmisinä kaikissa ikävaiheissa. Jos ihmisellä on jokin erityinen haaste kuten vaikka autismi, kehitystehtävät saavat oman mausteensa ja niitä voi olla vielä tavallista vaikeampi tehdä.
Ajattelin tämänkertaisen blogini aiheen ottaa esille kahdesta syystä: Osa Teistä ei tiedä käyttämääni avustaja-tulkki -yhdistelmää. Lisäksi Teille, jotka tuntevat sen, toivottavasti avaan nyt jotakin uutta näkökulmaa. Tätä kirjoittaessani olen välillä puhevammaisen roolissa ja välillä sen ohessa asiantuntijana.
Sain synttärilahjakseni jokavuotisen kuntoutuspäätöksen Kelalta – tälle vuodelle minulle ei myönnetty yhtään laitoskuntoutusta. Osasin sitä jo odottaakin, koska Kela on muuttanut vaikeavammaisille henkilöille oikeutetun kuntoutuksen vaativan kuntoutuksen alaiseksi. Siis vaikeavammaisuus ei enää anna automaattisesti kuntoutusta. Lisäksi olin kuullut monilta hylkäävistä päätöksistä.
Nykyään puhutaan yhä useammin neurokirjosta pelkän autismin kirjon sijaan. Neurokirjolle mahtuvat mm. autismi, asperger, adhd, kielellinen erityisvaikeus, tourette, OCD, oppimisvaikeudet.
Lopultakin vammaisurheilijasta tuli vuoden urheilija – mahtavaa! Henkilökohtaisesti en oikein uskonut, että yhteiskuntamme olisi vielä valmis valitsemaan vammaista henkilöä näinkin arvostettavaan asemaan. Onneksi olin väärässä!
