Näköaisti

Näköaisti on ihmisen aisteista kaikkein erikoistunein ja toiminnaltaan monimutkaisin. Ihminen vastaanottaa ja käsittelee näköaistinsa avulla kaiken aikaa valtavan määrän tietoa. Kaikesta aistitiedon käsittelystä jopa yli 80 prosenttia on varattu näköinformaation käsittelemiseen. Tavallisesti näkemiseen liittyvät useat eri osatoiminnot sopivat hyvin yhteen ja näön käyttö on vaivatonta.

Näkökykynsä avulla ihminen pystyy

• kohdistamaan katseensa kiinnostavaan kohteeseen
• seuraamaan liikkuvaa kohdetta
• näkemään tarkasti eri kokoisia tai eri etäisyyksillä olevia asioita
• erottamaan yksityiskohdan taustastaan
• arvioimaan etäisyyksiä ja suuntia
• havaitsemaan värejä
• näkemään pimeässä tai hämärässä.

Varhaisessa kehitysvaiheessa näköhavainnot ovat keskeisimpiä oppimisen innoittajia. Ihmisen näköaistin kehityksessä suurin harppaus tapahtuu ensimmäisen elinvuoden aikana, mutta toimintojen hienosäätö vaatii useamman vuoden käyttökokemusta sekä runsaasti erilaisia näköaistimuksia.

Vastasyntynyt lapsi pystyy kohdistamaan katseensa valoon tai kasvoihin, ja yleensä juuri ihmisen kasvot kiinnostavatkin pientä lasta muita kohteita enemmän. Alkuvaiheessa lapsi pystyy erottamaan kasvoista vain silmät ja suun, koska kontrastien erotuskyky ei vielä ole kehittynyt riittävästi. Liikkuvan kohteen seuraaminen ja nopeat silmän liikkeet onnistuvat tarkasti noin puolen vuoden iässä. Myös muut näköaistin osa-alueet kehittyvät vähitellen.

Vaikeimmin kehitysvammaisista ihmisistä jopa yli kolmasosalla on näkövamma, joka vaikuttaa heidän kykyynsä vastaanottaa näköaistin välittämää tietoa ja ymmärtää näkemiensä asioiden merkitystä. Jos näkemisessä ja näönvaraisessa hahmottamisessa on puutteita, voi myös monista päivittäisistä toimista selviytyminen, kuten portaissa kulkeminen ja esineiden käsitteleminen olla vaikeaa ilman lähi-ihmisen tukea. Passiivisuus, kömpelyys ja erilaiset kontaktivaikeudet voivat olla merkkinä näkemisen ongelmista.

Merkitys vuorovaikutuksessa

Kontaktikatseen syntymistä pidetään yhtenä varhaiskehityksen tärkeimmistä virstanpylväistä. Katsekontakti on aikuisenakin kasvokkaisen vuorovaikutuksen peruselementtejä. Katseesta ja sen suunnasta kumppanukset voivat tarkistaa, onko toinen tilanteessa läsnä ja kiinnostunut yhteisestä vuorovaikutuksesta vai onko hänen huomionsa kiinnittynyt johonkin muuhun asiaan. Katseen kohteena oleminen ja kokemus siitä, että ”minut nähdään ja minä olen toiselle ihmiselle tärkeä” ovat myös tärkeitä ihmisen olemassaolon tunteen ja minäkokemuksen ylläpitäjiä.

Katseen avulla ihmiset voivat jakaa sanattomasti monia asioita keskenään. Tilanteessa, jossa esimerkiksi tapahtuu jotakin yllättävää, vuorovaikutuskumppaniin suunnattu katse tuntuu kertovan: ”Huomasitko?” tai ”Mitä nyt tapahtui?”. Useimmiten myös kumppani osaa vaistomaisesti tulkita tällaisen katseen oikein ja vastata siihen. Varhaisen viestinnän ja vuorovaikutuksen kehityksessä tämä tarkkaavuuden jakamiseksi kutsuttu taito merkitsee laadullisesti uutta tasoa. Kun viestintä ei enää ole vain toisen kumppanin tekemien tulkintojen varassa, on ihmisen mahdollista alkaa vaikuttaa vuorovaikutukseen aktiivisesti ja vähitellen yhä tasavertaisempana kumppanina.

Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa ihmiset tulkitsevat myös herkästi toistensa ilmeitä. Ilmeet välittävät vuorovaikutuksen kannalta keskeisiä tunneviestejä, mutta näiden pienten kasvonliikkeiden erottaminen edellyttää melko hyvää näkökykyä. Lisäksi ihmisen täytyy saada paljon kokemusperäistä tietoa erilaisista tilanteista, tunnetiloista ja niihin liittyvistä ilmeiden vivahde-eroista, jotta hän voi oppia ymmärtämään eri ilmeiden välittämiä viestejä.

Näköaistimusten vastaanoton ja käsittelyn ongelmat

Jos ihminen näkee heikosti tai on sokea, hänen on vaikea ottaa kontaktia ympäristöönsä, tulkita keskustelukumppaninsa viestejä sekä vastata niihin. Katsekontaktin puuttuminen saatetaan herkästi tulkita myös kontaktiongelmaksi tai haluttomuudeksi toimia vuorovaikutuksessa, vaikka ongelma on tosiasiassa näköaistin toiminnassa. Vuorovaikutustaitojen kehittymisen ja tiedon hankinnan kannalta onkin tärkeää, että heikko näkö pyritään korjaamaan silmälaseilla mahdollisimman varhain ja että näkemisen puutteellisuus osataan ottaa huomioon arjen tilanteissa. Näköaistin käyttöön perustuvat vuorovaikutus- ja tiedonhankintatehtävät on hoidettava muiden aistien, kuten kuulo- ja tuntoaistin avulla.

Näköaistimuksiin yliherkästi reagoiva ihminen ei pysty sulkemaan pois liialliseksi kokemaansa näköinformaatiota muutoin kuin peittämällä silmänsä, siirtämällä katseensa pois tai vetäytymällä pois tilanteesta. Hän saattaa innostua liikaa ja muuttua keskittymättömäksi, mikäli hänellä on edessään liikaa katseltavaa. Myös kirkkaat valot saattavat tuntua epämiellyttäviltä. Aliherkästi näköaistimuksiin reagoiva ihminen puolestaan saattaa jättää monet näkövihjeet, esimerkiksi kumppanin ilmeet tai eleet huomioimatta. Valoihin tuijottelu, valojen välkyttely ja silmien paineleminen voivat johtua siitä, että ihminen tarvitsee tavallista enemmän näön ärsytystä. Tämä tapahtuu monesti vuorovaikutuksen kustannuksella. Ihminen vetäytyy omaan maailmaansa, pois kontaktista.

Aivoperäisessä näkövammaisuudessa (engl. Cerebral visual impairment, cortical visual impairment, CVI) näkökyvyn ongelmat eivät johdu silmästä tai näköhermosta vaan niistä aivojen osista, jotka vastaavat näköaistin kautta saadun tiedon käsittelystä ja tulkinnasta. Aivoperäisesti näkövammaisen ihmisen näkökyky ja näkökenttä vaihtelevat tilanteesta toiseen ja jopa saman tilanteen sisällä. Kumppanista voikin tuntua hämmentävältä, kun tietyssä tilanteessa näkeminen onnistuu ja toisessa ei.

Aivoperäiseen näkövammaan liittyy myös se, että näönvarainen tarkkaavuus on lyhytkestoista ja häiriöaltista eivätkä uudet kiinnostavatkaan näköärsykkeet herätä uteliaisuutta. Henkilön voi olla vaikea tunnistaa kasvoja, tulkita ilmeitä tai erottaa esineitä ympäristöstä. Sen sijaan tutussa ympäristössä liikkuminen ja esteiden väistäminen onnistuu usein hyvinkin vaivattomasti. Vaikeimmin kehitysvammaisilla ihmisillä tämän tyyppiset näkemisen ongelmat ovat yleisiä. Heillä voi olla myös muita näkemiseen liittyviä puutteita samanaikaisesti.

Ympäristön mukauttaminen ja näköaistimusten tukeminen

Mikäli henkilöllä on selviä puutteita näköaistin toiminnassa, lähi-ihmisten on tärkeää huomioida tämä arjen kohtaamisissa ja vuorovaikutustilanteissa. Ääneen puheleminen ja nimen mainitseminen kertovat, että kumppani on tulossa lähelle ja ottamassa kontaktia. Kumppani voi koskettamalla kertoa, että hän haluaa aloittaa vuorovaikutuksen. Lisäksi tarkistetaan, että henkilö haluaa jatkaa tilannetta eteenpäin. Kumppanin on tärkeä mennä riittävän lähelle ja pysyä näkökentässä koko vuorovaikutustapahtuman ajan.

Lähi-ihmiset voivat välittää monia tunneviestejä olemuskielensä avulla. Kehokontakti, kosketus ja äänensävyjen vaihtelu auttavat esimerkiksi vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä ymmärtämään toisen ihmisen tunnemaailmaa. Kasvonilmeiden ja eleiden havaitsemista voidaan helpottaa valaistuksen, meikin, tummakehyksisten silmälasien ja värikkäiden vaatteiden avulla. Kumppanukset voivat tutustua toisiinsa myös tunnustelemalla toistensa kasvoja.

Jaetun tarkkaavuuden tilanteissa ja ympäristöön tutustuttaessa vaikeimmin kehitysvammainen ihminen ja hänen lähi-ihmisensä tarvitsevat katseen ja osoittamisen sijaan muita korvaavia keinoja. Kumppani voi tukea esineiden tunnustelemista tuomalla esineet vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen lähelle, ohjaamalla tutkimista pitämällä omaa kättä hänen kätensä päällä ja kuvailemalla esineiden kiinnostavia ominaisuuksia. Tilanteessa edetään rauhallisesti, vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen tahdissa. Hänelle annetaan myös aikaa tutustua asioihin itsenäisesti ilman että kumppani ohjaa.

Lähi-ihmiset voivat helpottaa tarkkaavuuden suuntaamista karsimalla ympäristöstä pois kaikki ylimääräiset näköärsykkeet. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen voi olla vaikea keskittyä samanaikaisesti moniin aistimuksiin, esimerkiksi kuuntelemiseen ja katsomiseen. Kumppani voi tukea keskittymistä tauottamalla omaa puhettaan ja olemalla tarvittaessa aivan hiljaa. Riittävän läheinen, kasvokkainen kontakti voi auttaa myös tilanteessa, jossa on paljon muita, vuorovaikutuksen kanssa kilpailevia näköärsykkeitä.

Ideoita näköaistin aktivointiin arjessa

Näköaistin aktivoimisen tarkoituksena on herättää ihmisen kiinnostus mahdollisimman monipuoliseen näön käyttöön. Luontevin ja tehokkain tapa on suunnitella lähiympäristö ja arjen toiminnot sellaisiksi, että ne jo sinänsä tarjoavat virikkeitä näön kehitykselle. Toimintoja suunniteltaessa on tärkeää huomioida, millaisesta näkemisen ongelmasta on kyse sekä mitkä asiat kiinnostavat juuri tätä ihmistä eniten.

Esimerkkejä näköaistia aktivoivista toiminnoista:

• tutustutaan yhdessä erilaisiin materiaaleihin ja toimintoihin: tunnustellaan, kuunnellaan, haistetaan ja maistetaan
• rohkaistaan itsenäiseen tutkimiseen: ripustetaan rapisevia, kimmeltäviä ja värikkäitä esineitä niin, että niihin voi tarttua itse
• säilytetään tärkeät esineet samassa paikassa, jotta niiden tutkimiseen voi palata myöhemminkin
• harjoitellaan kuvio-tausta -erottelua: käytetään valaisevia, raidallisia ja kirkasvärisiä esineitä selkeää, yksiväristä taustaa vasten
• harjoitellaan katseella seuraamista ja katseen kohdistamista: liikutellaan taskulampun valoa hämärässä huoneessa, käytetään lamppua myös kohdevalona
• huolehditaan hyvästä asennosta, valaistuksesta ja siitä, että asiat ovat riittävän lähellä ja oikeassa kohdassa näkökenttää
• helpotetaan kotona liikkumista selkeällä järjestyksellä ja väreillä, maalataan jalkalistat erottuviksi
• varmistetaan, ettei ihmisellä ole epilepsiaa, jos käytetään raidallisia materiaaleja ja välkkyviä valoja.

Teksti: asiantuntija Katja Burakoff / Kehitysvammaliiton Tikoteekki

Lisätietoa

Aistitoiminnan haasteita cp-vammoissa (CP-liitto)

Aivoperäiset näkövammat (CVI Finland, Näkövammaisten liitto)

Näkövammaisuus (Näkövammaisten liitto)

Lapsen toiminnallisen näönkäytön tukeminen (Näkövammaisten liitto)