Esittelyvideoita vammaisten tulkkauspalvelusta Video Esittelyvideoita vammaisten tulkkauspalvelusta Videoilla kerrotaan, mitä vammaisten tulkkauspalvelu tarkoittaa, mistä sitä voi hakea ja millaisissa tilanteissa sitä voi käyttää.
Olemuskielinen vuorovaikutus Tietoa Olemuskielinen vuorovaikutus Ihmiset viestivät olemuksellaan koko ajan. Vaikeasti puhe- ja kehitysvammaiselle ihmiselle olemuskieli on usein ainut keino ilmaista itseään ja olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Olemuskielen merkitys vuorovaikutuksessa korostuu myös silloin, kun puhekyky ja kielelliset taidot ovat heikentyneet esimerkiksi vaikean aivovamman tai pitkälle edenneen muistisairauden takia.
Opasvihkoset Tietoa Opasvihkoset Tällä sivulla voit lukea ja tulostaa Tikoteekin tuottamat oppaat vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin tukemiseen.
Äänipankki Sivu Äänipankki Äänipankissa on ympäristön ääniä ladattavina mp3-tiedostoina. Mukana ovat myös suomen kielen äänteet.
Ajatuksia ja ideoita aihepiiritunneille Blogi Ajatuksia ja ideoita aihepiiritunneille Toiminta-alueittaisessa opetuksessa ei ole tuntijakoa, jonka mukaan oppitunnit olisi merkitty lukujärjestykseen vaikkapa matematiikan tai englannin tunneiksi. Näin ollen opettajat voivat nimetä lukujärjestykseensä tunteja varsin vapaasti. Yksi oppitunti, joka löytyy kuitenkin…
”Parasta työssäni on löytää yhteys oppilaaseen” Blogi ”Parasta työssäni on löytää yhteys oppilaaseen” Susanna Tapasen muutaman viikon työssäoppimisjakso koulussamme on venynyt yli 20 vuoden mittaiseksi uraksi koulunkäynninohjaajana. Susanna kertoili kesäloman alussa sähköpostin välityksellä, mikä koulunkäynninohjaajan työhön kuuluu, ja mikä on motivoinut häntä jatkamaan…
Enemmän kuin tuhat sanaa Blogi Enemmän kuin tuhat sanaa Kuvapäiväkirja on jokaisella oppilaallani tärkeä osa arkea. Kuvapäiväkirjan tekeminen vaatii jonkin verran aikaa ja vaivaa, mutta siitä on hyötyä ja iloa sekä tässä hetkessä että oppilaan tulevaisuudessa. Tässä postauksessa ajattelinkin…
Kuvat ja viittomat -materiaali Materiaali Kuvat ja viittomat -materiaali Kuvat ja viittomakuvat yhdistävä materiaalikokonaisuus on tarkoitettu tukiviittomien opetuksen ja opiskelun apuvälineeksi. Muokattava materiaali on suunnattu tukiviittomia opiskeleville ja kommunikaatiota ohjaaville ja opettaville.
Uutisia kuvien tuella Materiaali Uutisia kuvien tuella Selkosanomat kuvilla -verkkolehti tarjoaa lyhyitä uutisia ja artikkeleita kuvien tuella. Voit myös tulostaa uutiskohtaista kuvamateriaalia keskustelun tueksi.