Kuvat, piirtäminen ja esineet

Aivojen kehityshäiriöt sekä aivotoimintoja heikentävät sairaudet ja vammat voivat vaikuttaa myös kykyyn nähdä ja tulkita näköhavaintoja. Kuvien käytön yhteydessä on tärkeä varmistaa, millaiset kuvat henkilö tunnistaa. Jos kuvien tunnistaminen ei toimi luotettavasti, kommunikoinnissa voidaan käyttää esimerkiksi tunnusteltavia esineitä ja viittomia, olemuskieltä tai kosketusviestintää.

Kommunikoinnin lisäksi kuvia ja esineitä voidaan käyttää monin eri tavoin tukemassa arjen sujumista. Visuaalisten vihjeiden ja kuvallisten materiaalien avulla voidaan tukea tarkkaavaisuuden kohdentamista, sanallisten ohjeiden ymmärtämistä sekä oman toiminnan ohjaamista.

Kuvat kommunikoinnin välineinä

Kuvakommunikoinnilla tarkoitetaan kuvien käyttöä sanallisten ilmaisujen merkkeinä eli symboleina. Tällöin kuva vastaa yhtä sanaa tai välittää kokonaisen lauseen. Aluksi kuvilla voi tehdä valintoja kahdesta ja vähitellen yhä useammasta asiasta. Vähitellen kuvakommunikointi voi tulla yhä monipuolisemmaksi ilmaisutavaksi.

Kuvilla voi

• havainnollistaa ja tehdä valintoja,
• hakea huomiota ja ilmaista päivittäisiä tarpeita,
• keskustella ja pyytää asioita,
• valita, kieltäytyä, vastustaa, kehottaa, käskeä,
• kysyä ja ihmetellä,
• kommentoida ja kertoa,
• ilmaista tunteita tai kuvitella.

Lue lisää kuvien käytön oppimisesta.

Kommunikointikuvien tulkinta perustuu aina keskustelukumppaneiden väliseen sopimukseen siitä, mitä kuvalla siinä tilanteessa tarkoitetaan. Vaikka kommunikoinnin apuvälineissä kuvaan liittyvä sana tai lause on kirjoitettu kuvaan, yhtä kommunikointikuvaa voidaan käyttää hieman eri merkityksessä riippuen asiayhteydestä. Siksi puhuvan keskustelukumppanin tulee sanoittaa kuvilla tuotettu ilmaisu ääneen ja varmistaa viestijältä, että tulkinta on oikein.

Kuvat toimivat ilmaisun välineinä, vaikka kielenkehityksessä tai kielellisissä taidoissa olisi suuria puutteita. Kommunikointi kuvilla kehittyy samaan tapaan kuin sanallinen kommunikointi: konkreettisesta symboliseen sekä yksisanaisista ilmauksista lauseisiin. Esimerkiksi pieni lapsi tai varhaisella kehitystasolla toimiva henkilö oppii vähitellen, että kuvan valitsemista seuraa jokin tapahtuma ja sillä tavoin tapahtumiin voi itse vaikuttaa. Kuvaa osoittamalla ja katsomalla voi ilmaista haluavansa asioita, jotka eivät muuten olisi ulottuvilla. Kuvaa osoittamalla voi myös kysyä, missä jokin esine tai henkilö on.

Kuvien käyttö vuorovaikutustilanteissa tukee myös käsite- ja sanavaraston kehittymistä. Siksi lähi-ihmisten on tärkeää sanoittaa tapahtumia ja esimerkiksi kertomuksia myös kuvien avulla. Aina tilanteessa tarvittavaa kommunikointikuvaa ei ole saatavilla. Silloin kuvan voi piirtää itse ja piirtämällä voi kuvata vaikka kokonaisen tapahtumasarjan. Kun aikuinen onnistuu välittämään asian lapselle piirtämällä tai päinvastoin, se on yleensä molemmille merkityksellinen ja iloinen onnistuminen yhteisessä vuorovaikutuksessa.

Jotta kuvilla kommunikointi voi kehittyä lausetasoiseksi viestinnäksi, kuvavaraston on oltava riittävän laaja ja puhutun kielen lauserakenne tuttu. Monimutkaisten kieliopillisten rakenteiden ja käsitteellisten asioiden ilmaiseminen kuvien avulla on hankalaa. Kuvien käyttöön onkin tärkeää liittää myös muita kommunikointikeinoja, esimerkiksi viittomia. Kuvia ja viittomia sekä kehon kieltä käytetään hyvin usein rinnakkain. Kuvat ovat siis yksi keino muiden kommunikaatiokeinojen rinnalla. Erilaisten kommunikaatiokeinojen sekakäyttö nopeuttaa ja helpottaa viestimistä sekä tehostaa viestin ymmärtämistä.

Jos henkilön kielelliset taidot sallivat, kuvien käytöstä voi vähitellen siirtyä kirjoittamiseen. Monet kirjoittamalla kommunikoivat henkilöt hyötyvät joissakin tilanteissa myös kuvien käytöstä ja jotkut henkilöt saattavat hahmottaa kirjoitettuja sanoja kuvanomaisina merkkeinä, vaikka eivät pystyisikään varsinaisesti lukemaan tai kirjoittamaan.

Jos henkilöllä on vaikeuksia puheen ymmärtämisessä tai tarkkaavaisuuden säätelyssä, voi kuullun viestin vastaanottaminen ja pitäminen mielessä olla hyvin vaikeaa. Kuva sen sijaan pysyy paikallaan ja siihen voi palata, kunnes viesti on ymmärretty. Kuvan näkeminen vaikuttaa myös kuullun tulkintaan ja kuvat muistetaan paremmin kuin sanat. Kuvilla voidaan jäsentää omia ajatuksia, mikä helpottaa myös oman mielipiteen ilmaisua keskustelutilanteissa silloinkin, kun kommunikointi onnistuu puhumalla. Tästä on lisää tietoa ja esimerkkejä TalkingMats eli keskustelumatto-menetelmän yhteydessä.

Kuvakommunikoinnin apuvälineet

Kuvakommunikoinnissa voi käyttää apuna monia erilaisia välineitä. Välineenä voi olla irtokuvia, tulostettuja kommunikointitauluja tai kommunikointikansioita, joista osoitetut viestit keskustelukumppani lukee ääneen. Apuvälineenä voi olla myös puhelaite tai kommunikointiohjelma, joista kuvaviestit voi toistaa puheena. 

Kuvakommunikoinnin apuvälineissä on tärkeää helppokäyttöisyys sekä riittävä kommunikointisanasto käyttäjän tarpeisiin. Esimerkiksi muisti ja osoittamiseen tarvittavat fyysiset taidot vaikuttavat sekä apuvälineen ominaisuuksiin että kuvasanastojen toteutukseen apuvälineessä. Apuvälineen helppokäyttöisyyteen liittyy myös se, että väline kulkee helposti mukana ja on käyttäjänsä saatavilla.

Lisätietoa kommunikoinnin apuvälineistä

Kuvat jäsentämässä tilanteita ja toimintoja

Kuvat auttavat ennakoimaan, jäsentämään ja kertaamaan toimintoja ja tapahtumia. Esimerkiksi kuvallisella lukujärjestyksellä kerrotaan päivän ohjelma tai kuvasarjalla havainnollistetaan toiminnan eri vaiheita.

Päiväkodeissa, kouluissa, kodeissa ja ryhmätoiminnoissa on käytössä kuvallisia kalentereita ja päiväjärjestyksiä, joiden avulla jäsennetään päivän ja viikon tapahtumia. Näiden tarkoituksena on tehdä yhteinen toiminta ja tapahtumat kaikille ymmärrettäviksi ja ennakoitaviksi. Kalenterin ja päiväjärjestyksen kuvia voidaan käyttää myös vuorovaikutuksen välineinä, kun toiminnasta keskustellaan. Kuvien avulla tilanteeseen voidaan tutustua ennakolta ja tapahtumia voidaan kerrata tilanteen jälkeen. Tutun kuvasarjan avulla opittuja taitoja voidaan helpommin siirtää ympäristöstä ja tilanteesta toiseen. Keskusteluiden sekä arjessa saatujen kokemusten avulla kuvat saavat merkityksiä, jolloin niitä voidaan käyttää myös kerronnan välineinä.

Kuvallisilla toimintaohjeilla voidaan helpottaa suoriutumista ja käyttäytymistä uusissa tai sosiaalisesti vaativissa tilanteissa. Vaiheittain etenevät kuvasarjat havainnollistavat tapahtumien kulkua ja tekevät ymmärrettäviksi niin tilanteita kuin niissä tarvittavia toimintoja. Menneiden kuin tulevien tapahtumien ajallinen järjestys on myös helppo esittää kuvilla. Ajalliseen järjestykseen asetetut kuvat auttavat lisäksi ymmärtämään syy-seuraussuhteita sekä ennakoimaan muuttuvia tilanteita ja siirtymistä toiminnosta toiseen. Kuvilla voidaan helpottaa myös ympäristön hahmottamista sekä havainnollistaa esineiden käyttötarkoitusta.

Yksinkertaisin toiminnanohjauksen tukena käytettävä kuvallinen apuväline lasten kanssa toimiessa on kaksiosainen ensin-sitten -kortti.  Kortin ensimmäiseen osaan kiinnitetään kuva ensiksi tapahtuvasta toiminnasta, esimerkiksi pukeutumisesta. Kortin toiseen osaan tulee kuva pukemista seuraavasta kivasta tapahtumasta, esim. lumilinnasta (joka tehdään sitten, kun on päästy ulos). Tällaisten toimintaa jäsentävien ja ennakoivien kuvaparien avulla lapsi voi oppia esimerkiksi pukemaan ulkovaatteet ja menemään rappukäytävään odottamaan taksia ilman joka aamuista riitaa pukemisesta. Hallinnan tunne omasta toiminnasta on tärkeää kaikille lapsille, myös puhevammaiselle lapselle. Moni meistä tekee joka aamu vastaavanlaisen ”ensin-sitten” -kortin kirjoittamalla listan aamun tai päivän töistä.

Kalenterimerkinnät kuvina

Omaan kalenteriin piirretyt ja liimatut kuvat sekä kirjoitetut tekstit ovat myös toimiva keino tehdä keskustelunaloitteita, jakaa muistoja ja kertoa asioista, joiden muistaminen tai sanallistaminen ei muuten olisi mahdollista tai ainakin paljon monimutkaisempaa. Moni kuvakommunikaatiota käyttävä henkilö tarvitsee tukea paitsi kuvilla kommunikointiin, myös ajan hahmottamiseen ja kertomiseen. Kalenterin avulla tapahtumien ajankohta ja järjestys hahmottuvat niin kertojalle kuin kuulijallekin. Yhdessä katsottu kuva auttaa kumppaneita jakamaan ajatuksen ja löytämään yhteisymmärryksen helpommin.

Kolmevuotias Jukka osasi viestiä ajatuksiaan vanhemmilleen muutamilla sanoilla ja joukolla viittomia. Perhe oli osallistunut lasten varhaiskuntoutukseen aktiivisesti. Isä ja Jukka tulivat hyvin juttuun käytössä olevin keinoin. Äidillä ja Jukalla oli välillä vaikeuksia arkisessa yhteistyössä. Jukan aloittaessa päivähoidossa vanhempien ja puheterapeutin keskusteluissa tuli esille kuvallinen kalenteri, johon voisi Jukan kanssa yhdessä piirtää ja liimata kuvia arkipäivän tapahtumista. Sen avulla Jukan elämän tapahtumat olisivat kaikkien lähi-ihmisten luettavissa. Kesäloman jälkeen kotikäynnille mennyttä puheterapeuttia vastaan juoksi aurinkoisesti hymyilevä pikkupoika kädessään avonainen kalenteri, josta hän innoissaan osoitti siihen piirrettyä kalan ja ongen kuvaa. Jukka oli ollut kalassa vaarin kanssa ja saanut kalan. 

Olisiko Jukka voinut kertoa tätä ilman kalenteria?  Ei, hänen taitonsa eivät olisi riittäneet. Jukan takana seisoi onnellisen näköinen äiti. Äiti sanoi: ”Kiitos, sain yhteyden lapseeni.” Äiti kävi iltaisin Jukan kanssa läpi päivän tapahtumat, iloineen ja suruineen. Hän piirsi ja kirjoitti kalenteriin vain Jukan siihen hyväksymät tapahtumat. Kalenteriin tuli kuvia myös ristiriitatilanteista. Kuvien myötä niiden selvittäminen tuli myös mahdolliseksi. Kalenterin täyttäminen oli Jukalle ja äidille yhteinen hetki, jolloin he jakoivat kokemuksensa ja ajatuksensa päivän tapahtumista. Kertoivat toisilleen ja rakensivat yhteistä tarinaa.

Esineet ilmaisun välineinä ja siirtymätilanteissa

Konkreettiset esineet ovat helpommin hahmotettavia merkkejä kommunikoinnissa kuin kuvat. Esinettä voi katsella ja tunnustella, sen pintaa voi haistaa tai jopa maistaa. Esineitä käytetään kommunikoinnissa esimerkiksi vaikeasti kehitys- ja aistivammaisten henkilöiden kanssa.

Myös esineet saavat merkityksensä niissä tilanteissa, joissa niitä käytetään. Esineiden merkityksiä ei välttämättä tarvitse erikseen opetella, mutta esineen käyttö ilmaisuvälineenä eli merkkinä vaatii aina harjoittelua samaan tapaan kuin kuvien käyttö. Esimerkiksi ruokailua tarkoittava punainen lusikka annetaan käteen tunnusteltavaksi ja katsottavaksi aina ennen ruokailua. Ja saippuakuplia tarkoittava sininen pallo annetaan käteen ennen saippuakuplien puhaltelua. Toistojen myötä nämä esineet alkavat yhdistyä niihin liitettyyn toimintaan ja niistä tulee ennakoivia merkkejä.

Esineen rinnalla on hyvä käyttää myös lyhyttä sanallista viestiä, joka toistuu aina samana. Esimerkiksi lusikkaan liitetään sana ”ruokaa” ja siniseen palloon liitetään sana ”kuplia”. Vaikka henkilö ei oppisi ymmärtämään sanallista viestintää, hän voi oppia yhdistämään tietyn sanan sitä seuraavaan toimintaan. Esimerkiksi, että kohta saan ruokaa tai kohta puhalletaan saippuakuplia. 

Konkreettisen esineen lisäksi merkkeinä voidaan käyttää tunnusteltavia materiaaleja sekä muotoja. Esimerkiksi hiekka voi viitata hiekkalaatikkoon tai hiekkalaatikkoleikkiin. Merkitykset opitaan, kun samaa merkkiä käytetään samalla tavalla ja samassa merkityksessä kaikissa toimintaympäristöissä.

Varhaisten aistimusten kautta maailmaa ymmärtävälle ihmiselle muutokset aistiympäristössä voivat olla pelottavia ja uhkaavia. Siksi esimerkiksi toimintaympäristön vaihtuminen tai käynnissä olevan toiminnan loppuminen ja vaihtuminen uuteen saattavat aiheuttaa raivokastakin vastustusta. Siirtymätilanteita voidaan helpottaa, kun niihin liitetään miellyttäviä asioita merkeiksi: ensimmäinen merkki ohjaa ajatukset pois edellisestä toiminnosta ja toinen merkki valmistaa seuraavaan. Merkkeinä voidaan käyttää mitä tahansa henkilöä kiinnostavaa toimintoa tai asiaa. Se voi kestää vain pienen hetken ja olla esimerkiksi laulu tai mekaanisen lelun toiminto. Vasta siirtymämerkin ja yhdessä rauhoittumisen jälkeen annetaan merkki seuraavasta toiminnasta, johon sitten siirrytään yhdessä. Aikuisetkin pitävät mielellään pienen kahvitauon siirtyessään työtehtävästä toiseen.

Videoita

Teksti: puheterapeutti ja työnohjaaja Jaana Salminen

Kirjallisuutta

Heister Trygg, B. (2010). Graafinen kommunikointi – Esineet, kuvat ja symbolit puhetta tukevassa ja korvaavassa kommunikoinnissa. Kehitysvammaliitto, Opike.

Huuhtanen, K. (toim.) (2012). Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät Suomessa. Kehitysvammaliitto, Opike.

Launonen, K. (2023): Vuorovaikutus. Kehitysvammaliitto, Opike.